keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kirjoneulos

Viime perjantaina olin suunnittelemassa neulekonemaratonia eli viikonloppua neulekoneella opettajan ohauksella. Kolme päivää putkeen opettajan ohjauksella ja parasta kaikesta, ettei keskeneräistä neuletta tarvitse irroittaa koneesta ennen sunnuntai-iltaa. 


Pienen haun jälkeen löysin uusista tiloista "oman" koneeni eli sen, jonka kanssa kävin tutuksi edelliset kolme vuotta. Aikani kuluksi pohtiessani, mitä ihmettä sitä tekisi maratonin aikana ruttasin vihreää liukuvärjättyä lankaa koneelle ja sipaisin pari terapiarättiä, joista on tarkoitus tehdä ranteenlämmittimet töihin hihojen jatkoksi.

  
Kahvitauon jälkeen selailin opasvihkoa ja mietin, mitä en vielä ole kokeillut. Kirjoneulosta en vielä ehtinyt tehdä, joten langat masiinaan ja kuviota hakemaan. Luokassa on kansiollinen erilaisia reikäkorttiliuskoja kuvioineen, mutta niistä mikään ei puhutellut niin kuin tämä tuttu kuvio kangasneuloksesta. Perus- ja kuviolankoja on vaihdettu kesken neulomisen vauhdissa, jolloin kuvio näyttää hieman erilaiselta. Tästä tuli kaulaliina. Höyryttämisen jälkeen kiedoin sen suoraan ilmatorveni ympärille ja olipas suloisen lämmin. Nyt sitten täytyy hakea joku kiva malli, joka neulotaan parin viikon päästä jonkinlaiseksi asusteeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti